top of page
Search

Vuoden 2025 omahevosmestari on Cayro G

Omehevosmestari vuosimallia 2025 on Cayro G
Omehevosmestari vuosimallia 2025 on Cayro G

Historian ensimmäiset omahevosmestaruudet kisatiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna kenttäkisatyyliin. Omahevosmestaruudet poikkeavat tavanomaisista kenttäkisoista sillä, että hevosella pitää olla kisassa vähintään kaksi eri ratsastajaa. Hevosen joukkueen muodostivat sen omat ihmiset. Lisäksi hevosella piti olla tiimissä yksi nimetty groomi. Hevoset kisasivat kukin omalla tasollaan, mutta kokonaiskisassa kaikki olivat samassa luokassa, riippumatta siitä millä tasolla kisasivat.


Hevosia osallistui kisaan lopulta 23. Mukana olivat kaikki hevoset, jotka vaan kynnelle kykenivät. Sairastuvalla oli Qidi, Chandon ja Roope. Cara oli vasta saapunut, niin hänkin joutui katsomaan kisat sivusta. Muuten saatiin kaikki meidän hevoset mukaan kilpailemaan omahevosmestaruudesta.


Kisat olivat avoimet meidän hevosille. Villi kortti kisaan annettiin Vili Vikkelälle, joka treenaa meillä ja jonka omistajat ovat olleet mukana meidän touhuissa alusta asti.


Perjantaina kisattiin kouluratsastuksessa pitkällä radalla. Tuomarina oli Pauli Riekkinen. Wilma Erkkilä oli verkka-apuna kaikille ratsukoille. HeC-luokasasa nähtiin upeita suorituksia. Mukana oli myös meidän 5-vuotiaita hevosia ensimmäistä kertaa kouluaidoissa sekä harrastepakettilaisia ensimmäistä kertaa kisaamassa. Lopulta HeC-luokan vei helposti nimiinsä Nasu-Pirkko (Pin Rock's Brace) ja Aada Kortela.



Aada ja Nasu-Pirkko. Petra onnittelemasssa.
Aada ja Nasu-Pirkko. Petra onnittelemasssa.

1 Pin Rock's Brace Aada Kortela 73,00%

2 Goldriver Spice Ice Vilma Salvanto 68,89%

3 Arrow Emilia Tepponen 68,30%

4 Karri Aino Ruuhijärvi 67,20%

5 Pop Star Heidi Strengell 66,60%


HeB-luokassa voitosta käytiin tiukempaa vääntöä. Lopulta yllätysvoiton otti Rosie, jonka ratsastaja Anu Linna ratsasti tammalla vasta toista kertaa. Kisojen säännöt sallivat stunttiratsastajan käytön mikäli omasta tiimistä ei saada joukkuetta kasaan.


Anu nappasi tyylitellen kaksoivoiton. Tässä kuvasssa taputetaan muille sijoittuneille. Kuva: Emmy Heinonen
Anu nappasi tyylitellen kaksoivoiton. Tässä kuvasssa taputetaan muille sijoittuneille. Kuva: Emmy Heinonen

1 Flamenco Rose Anu Linna 66.81 %

2 Goldriver Rocking Rooster Anu Linna 66.36 %

3 Cayro G Nina Väisälä 65.68 %

4 Vili Vikkelä Elli Väänänen 65.00 %

5 Jaloubet van het beetjen Tilda Hämäläinen 64.09 %


HeA-luokassa starttasi tällä kertaa vain Papu (Compadre Querido) ja Helmi Laakso.


1 Compadre Querido Helmi Laakso 60,00 %


Koulukisojen jälkeen viiden kärki oli seuraava:

 1 Pin Rock's Brace 73,00%

2 Goldriver Spice Ice 68,89%

3 Arrow 68,30%

4 Karri 67,20%

5 Rosie 66.81 %


Estekisat käytiin samalla systeemillä. Pienin luokka oli miniristikko ja suurin 90cm. Arvosteluna oli 367.1, jossa ykkösvaiheen virhepisteet laskettiin kokonaistulokseen ja kakkosvaiheen pisteillä ratkottiin päivän parhaat estehevoset. Hienon radan meille oli piirtänyt Aimee Ritter. Ratsastajien verkka-avusta vastasi Nora Latvala.


Päivän nopein nolla oli Vinskillä ja Vanessalla
Päivän nopein nolla oli Vinskillä ja Vanessalla

Päivän aikana nähtiin monta hienoa nollaa.


Aikaratsastuksen viiden kärki oli seuraava:

Finn’s rocket Vanessa Järvi 0 - 0 45.32 (80cm)

Laukkaneilikka Neea Ahlroos 0 - 0 46.99 (80cm)

Karri Aino Ruuhijärvi 0 - 0 47.28 (60cm)

Hurmav Hilda Hertta Honkajuuri 0 - 0 54.93 (70 cm)

Realist Wilma Wrede 0 - 0 55.86 (70 cm)


Sunnuntaille eli maastoesteosuuteen lähdettiin todella tiukassa rykelmässä. Maastoesteet käytiin meidän upouudella maastoesteradalla, jonka suunnitteli meille Kalle Nykänen. Talkooporukka painoi todella pitkää päivää, jotta rata saatiin valmiiksi ja hienohan siitä tuli. Ratoja oli kolme. Minitukki, 60cm ja 80cm .


Vinski ja Hertta
Vinski ja Hertta

Arvosteluna oli taitoarvostelu ja tuomarina meillä oli loistava Minna Leppälä-Pirtilä. Verkka-apuna koko päivän oli Stina Iikkanen.


Kaikki hevoset pääsivät kunnialla maaliin. Kenttätykit Vinski, Jalo ja Poppis saivat hienon vastuksen Cayrosta, joka lopulta putsasi koko pöydän.


Maaston viisi parasta ratsukkoa:

1 Cayro G Nina Väisälä 10

2 Finn’s rocket Hertta Honkajuuri 11

3 Pop Star Sofia Wäänänen 12

4 Valtteri Aino Vaahtera 14

5 Laukkaneilikka Jonna Similä-Maarala 17


Kokonaiskisan voittoon kolmen lajin perusteella kiilasi Cayro G, jonka tiimissä ratsasti Nina Väisälä ja Enna Koivunen. Cayro on 7-vuotias ruuna, joka tuli meille vasta tänä keväänä.


Onnittelut kaikille sijoittuneille ja osallistuneille. Olipahan kisat! Ensi vuonna uudestaan.

1 Cayro G 44,32

2 Finn’s rocket 46,6

3 Pop Star 49,4

4 Arrow 51,7

5 Laukkaneilikka 52,6

6 Karri 54,8

7 Realist 55,91

8 Vili Vikkelä 56

9 Jaloubet van het beetjen 56,91

10 Valman Valtti 58,69


Seuraavat harjoituskisat maastoesteillä järjestetään 14.9. Niistä tulossa lisäinfoa pian.Nämä kisat ovat avoimet myös vieraille. Tervetuloa mukaan!


 
 
 

Commentaires


Subscribe Form

Thanks for submitting!

+358 50 382 3433

y-tunnus: 3246566-2

OmaHevonen Espoonkartano
Maneesitalli Espoossa, jossa hevoset saavat olla hevosia
Kuninkaankartanontie 42
02780 Espoo
Verkkolaskuosoite: 003732465662
Operaattori: Apix Messaging

  • Instagram

©2021 by Happy Rider Company Oy.

bottom of page