

Omahevonen kiinteällä
kuukausimaksulla ilman huolia
Oma hevonen on ihanin asia maailmassa, paitsi sillon kun se sairastaa, tarvitsee uuden satulan tai irrottaa kenkänsä juuri ennen kisoja. Oma hevonen on iso vastuu ja ajallisesti vie viikosta kuudesta seitsemään kertaan, joten toisinaan se saattaa maistua puulta, etenkin jos sataa kolmatta viikkoa putkeen tai pakkaset paukkuvat.
Omahevonen-konsepti on kehitetty omasta hevosesta haaveileville, jotka haluavat rusinat pullasta ilman hevosen omistajan taloudellisia huolia. Omahevosen mallissa on ihan sallittavaa haluta käydä tallilla vain yhdestä neljään kertaan viikossa kiinteällä kuukausimaksulla ilman yllättäviä taloudellisia lisäkuluja tai sitoutumista
hevosen ylläpitoon sen loppuelämäksi.
Meidän tilat sijaitsevat kahdessa eri toimipisteessä Espoon Kauklahdessa aivan kehä 3:n kupeessa. Meillä on suuri hyväpohjainen maneesi (35*75m) sekä upeat maastot joissa riittää vaihtoehtoja. Meillä on myös valmistunut upea maastoesterata sekä
pidämme säännöllisiä maastoesterataharjoituksia myös maanesissa.
Kaikkiin omahevospaketteihin kuuluu ohjatut ratsastustunnit kolmen tai neljän hengen ryhmissä. Omahevospaketilla voit kuitenkin päättää, mitä oman rakkaan hevosesi
kanssa teet ja valmennuksen sijaan voit vaikka sujahtaa rentouttavaan maastoon
yksin tai yhdessä muiden ratsukkojen kanssa.
Omahevosmalli sopii sekä harrastajille että tavoitteeliselle ratsastajalle. Meillä pääsee kisaamaan aina VaB-, re 115c- ja kenttää metrin tasolle asti. Kaikki meidän hevoset viettävät onnellista hevosenelämää pihatossa. Hevosemme ovat kilttejä ja hyvinkoulutettuja ja niitä läpiratsastetaan säännöllisesti. Oman päivän voi
tarvittaessa myös jättää väliin ja hevonen hoidetaan tallin puolesta.
Mukaan otetaan kivoja ihmisiä, jotka haluavat harrastaa laadukkaasti onnellisille hevosille ja hyvässä yhteisössä. Tutustu alta vaihtoehtoihin ja ole rohkeasti yhteydessä vapaasta tai toivomastasi hevosesta tai kysymyksistä mitä on herännyt mieleen.
Oma harrastehevonen 1-3 tallipäivää viikossa
1 tallipäivä viikossa 373 € kk
2 tallipäivää viikossa 570 € kk
Harrasta laadukkaasti Espoossa maneesitallilla treenaten, maastoillen tai rennosti hömpötellen. Jokaiseen pakettiin kuuluu 4 ratsastustuntia pienryhmässä kuukausittain. Harrastepaketilla ei ole mahdollista valmentautua esteillä mutta pääset osallistumaan puomitunneille.
-
Hoidat ja ratsastat omana päivänäsi hevosta kuin
se olisi omasi. -
Maneesin ja harjoitusalueiden käyttö kuuluu hintaan.


Oma kisahevonen ratsastajalle, joka haluaa kehittyä ja kisata ilman investointia
omaan hevoseen
Oma kisahevonen 2-4 tallipäivää viikossa
2 tallipäivää viikossa 824€ kk
3 tallipäivää viikossa 1032 € kk
4 tallipäivää viikossa 1390 € kk
Treenaa ja kisaa tavoitteellisesti koulua esteitä ja kenttää huippuluokan hevosella ilman hevosenomistamisen huolia.
-
Meillä kotivalmentajina mm. Katja Järvenpää, Nora Latvala,
Stina Iikkanen sekä Wilma Erkkilä. -
Lisäksi meillä vierailee säännöllisesti mm. Ville, Vaurio,
Justina Vanagaite ja Emilia Vättö. -
Omahevospakettiin sisältyy 2-3 kotivalmentajan pienryhmätuntia viikossa, joista yksi voi olla estetunti.
-
Omana päivänä voi maastoilla tai ratsastaa itsenäisesti maneesissa.
-
Omahevoskisapaketti sisältää ratsukkokohtaisen treeni- ja kisasuunnitelman.
-
Kolmen ja neljän päivän paketilla hevosen saa viedä myös
ulkopuolisiin kisoihin.
Palvelu sopii ratsastajalle, joka haluaa kehittyä ja kisata laadukkaalla hevosella. Meidän ratsukot ovat napanneet palkintosijoja mm. Hihs Amateur Tourilta, Kenttäratsastuksen Aluemestaruuksissa sekä kouluradoilta.

Miten omahevonen malli toimii?
Nauti omasta hevosesta yhdestä neljään kertaan viikossa ja jätä satulansovitukset, eläinlääkärinlaskut ja irronneet kengät meidän huoleksi.

Onnellinen hevonen
Kaikki lähtee onnellisesta hevosesta.
Meidän hevoset asuvat pihatossa laumassa. Koska meidän hevoset saavat elää mahdollisimman lajityypillistä elämää, tulevat he mielellään töihin ja ovat turvallisia käsitellä.
Hevoset ovat maastovarmoja, kilttejä käsitellä sekä koulutettuja. Lähes kaikilla hevosilla voi valmentautua myös esteillä.
Yhdellä hevosella on kahdesta neljään oma ihmisiä, jotka huolehtivat hevosesta omana vakio päivänä.
Mahdollinen hevoskohtainen viikko-ohjelma tehdään aina yhdessä valmentajan kanssa ja se tehdään aina hevosen hyvinvointi edellä.
Hevonen meillä ei ole vain harrastusväline.
Hevosen oma ihmisen tehtäväksi omana päivänä jää antaa hevoselle rakkautta ja sen tarvitsema liikutus ja kaikki hevosenomistajan huolet jäävät meidän kannettavaksi.

Opetus ja hevosen hoito
Kaikkiin omahevospaketteihin kuuluu vähintään yhdet ratsastus treenit viikottain. Opetus tapahtuu hyväpohjaisessa ja ruuhkattomssa maneesissa maksimissaan kolmen tai neljän ratsukon ryhmässä.
Meillä opettavat taitavat hevosalan ammattilaiset Nora Latvala, Stiina Ikkanen, Katja Järvenpää, Amanda Kivelä ja Wilma Erkkilä. Meillä myös vierailee säännöllisesti hevosalan huippuvalmentajia kuten Justina Vanagaite, Ville Vaurio ja Emilia Vättö.
Järjestämme hevostenhoito kursseja tarpeen mukaan, joissa opetellaan mm. juoksuttamista, lastaamista tai kengän irrottamista. Kenenkään ei tarvitse olla valmis hevosenomistaja aloittaakseen meillä. Opit täällä lisää hevosen omistamisesta. Me arvostamme ensisijaisesti hyvää ja motivoitunutta asennetta ja tahtoa oppia.
.jpeg)
Onnellinen ratsastaja
Omahevoselle voi hakea jokainen omasta hevosesta haaveileva, joka haluaa hevoselle parasta ja osaa toimia tiiminä yhteistyössä muiden ratsastajien kanssa.
Meillä ei ole ikärajoja, joskin ikää pitää olla sen verran, että pystyy puuhailla hevosen kanssa itsenäisesti tai vanhemman avustamana ja valvomana.
Onnellinen ratsasta tarvitsee onnellisen hevosen lisäksi ratsastustunteja joita meillä on kaikissa omahevospaketeissa. Ratsastustunteja voi varata joustavasti meidän oma Happy Rider apista omien aikataulujen mukaan. Kisaamisesta kiinnostuneille tarjoamme erinomiset treeni- ja kisaamismahdollisuudet aina kansalliselle tasolle asti.
Omahevospaketti maksetaan Happy Rider äpin kautta kuukausittain. Paketin voi peruuttaa koska tahansa, ilman sen kummempaa syytä. Irtisanomisaika on aina yksi kalenterikuukausi.
Jokainen ratsastaja osallistuu omana päivänä hevosen ja hevosen varusteiden huoltoon. Jos haluat vain ratsastaa, omahevospaketti ei ole sinulle sopiva.

Kustannukset ja puitteet
Omahevospakettiin kuuluu että me vastaamme kaikista hevosen kuluista, myös mahdollisista yllättävistä eläinlääkärikuluista sekä varusteiden huolloista ja uusista varusteista.
Omaihmisen kuukausittainen kustannus on siis aina sama, huolimatta siitä että hevoselle jouduttaisiinkin ostamaan uusi satula tai kutsumaan eläinlääkäri paikalle. Omaihminen saa käyttöönsä korvaavan hevosen silloin jos oma rakas hevonen sairastaa.
Puitteet on meillä erinomaiset harrastaa. Suuren hyväpohjaisen maneesin (35m*70m) lisäksi meillä on laadukas estekalusto, kouluaidat sekä upeat maastot joissa riittää reittivaihtoehtoja. Meiltä löytyy myös omat maastoesteet joita pääsee ajoittin hyppimään maneesiin sekä kesällä meidän omilla laitumilla.
Miten pääsee mukaan?
Omahevoselle pääset mukaan olemalla suoraan yhteydessä meidän pääopettajaan Nora Latvalaan. Nora osaa kertoa parhaiten meidän hevosista ja ehdottaa sopivaa hevosta sinulle. Meillä on yhden kuukauden irtisanomisaika ja hevosia vapautuu vaihtelevasti. Usein mukaan pääsee 1-2 kuukauden odotusajalla.
Kun meillä vapautuu sopiva hevonen, pääset kokeilemaan hevosta ohjatulle tunnille ja samalla tutustumaan meidän pihattoon ja toimintamalliin. Mikäli hevonen tuntuu omalta ja yhteispeli sujuu, pääset aloittamaan samantien tai kuukauden vaihteessa, kun hevonen vapautuu.
Yhteydenotot Nora Latvalaan ma-to ja su (vapaalla pe-la) numeroon
+35844 4946770, nora@happyrider.fi.
Tervetuloa mukaan!
.jpeg)
Mitä hevosten omaihmiset
kertovat meistä?

Taina
Qidin tiimissä
Parasta tässä mallissa on, että pääsee tutustumaan hevoseen syvällisemmin, ja samalla oppii jatkuvasti uutta hevosen hoidosta ja hyvinvoinnista.

Heidi
Valtterin oma ihminen
Parasta omassa hevosessa on jatkuva kehittyminen ja uusien asioiden oppiminen. OmaHevonen -palvelussa valmentajat ovat huippuluokkaa, ja voin valita haluanko mennä valmennukseen, ratsastaa omatoimisesti vai lähteä maastoon. Yhdessäolon laatu vain paranee, kun oppii tuntemaan hevosen paremmin.

Enna
Qidin oma ihminen
Parasta on, että opit tuntemaan hevosen hyvin, ja pääset kehittymään yhdessä sen kanssa.






















































