Vuoden poni-isä – mukana tyttären hevosharrastuksessa!

Kun lapsen elämässä on tärkeä harrastus, voi siitä parhaimmillaan tulla myös vanhemman ja lapsen yhteinen juttu. Näin on käynyt Mikolle ja hänen tyttärelleen Aavalle. Mikko on tuttu näky tallilla, treeneissä ja kisareissuilla – ja tänä vuonna mukana eläminen toi hänelle myös uuden tittelin: Vuoden poni-isä.

Palkinto tuli Mikolle yllätyksenä.

– Kyllähän se yllätti. Lämmittää kovasti mieltä, Mikko kertoo.

Hevosmaailma ei ollut Mikolle ennestään erityisen tuttu, vaikka hän olikin mielellään ratsastanut aina tilaisuuden tullen esimerkiksi matkoilla ja kavereiden hevosilla. Varsinaisesti hevoset tulivat osaksi arkea Aavan harrastuksen myötä.

Alkuaikoina Mikko osallistui enemmän myös hevosen hoitamiseen. Vuosien varrella rooli on muuttunut, ja nykyään siihen kuuluu enemmän mukana hengailua sekä auttamista tallin yleisissä töissä aina kun mahdollista.

Taidotkaan eivät näytä vuosien aikana kadonneen.

– Juuri äskettäin isien kurssilla huomasin, että edelleenkin osaan varustaa hevosen, vaikken vuosiin ole siihen enää osallistunut.

Hevosharrastus opettaa vastuuta

Vanhemman näkökulmasta hevosharrastuksessa Mikon on yllättänyt erityisesti se, kuinka paljon vastuuta lapsille annetaan jo nuorena.

– Se, miten paljon nuoriinkin lapsiin luotetaan ja annetaan vastuuta isojen eläinten kanssa. Ja miten nopeasti ja hienosti lapset vastaavat haasteeseen ja oppivat omatoimisiksi, vastuuntuntoisiksi ja huolellisiksi.

Aavalle isän mukanaolo puolestaan merkitsee paljon.

– Se on tosi kivaa ja tärkeää, että iskä on aina mukana touhuilemassa. Iskä on hyvä auttamaan ja rohkea, vaikka ei tiedäkään niin paljon hevosista.

Ja juuri siinä taitaa piillä yksi yhteisen harrastuksen parhaista puolista. Aina vanhemman ei tarvitsekaan olla se, joka tietää kaiken.

Aavan mielestä parasta on se, että he voivat puuhailla yhdessä – ja että hän voi välillä opettaa iskälle jotain, mistä tämä ei jo tiedä kaikkea.

Kisapäivänä jännittää ehkä enemmän isää

Myös kilpailut ovat Mikolle ja Aavalle yhteisiä päiviä. Ulkopuolisiin kilpailuihin lähdettäessä kummallakin on omat tehtävänsä.

– Yleensä jos on ulkopuoliset kisat, niin iskä valmistelee traileria ja mä hevosen. Mutta kisapaikalla puuhaillaan yhdessä, Aava kertoo.

Kisapäivät ovat Aavasta tosi kivoja. Jännitykseltäkään ei kuitenkaan täysin vältytä – ainakaan trailerin toisella puolella.

– Kyllä se jännittää, mutta Aavaan on helppo luottaa, että tekee aina parhaansa mukaan, Mikko sanoo.

Aavalla on oma näkemyksensä siitä, kumpaa kilpailupäivänä jännittää enemmän:

– Sanoisin, että iskää ehkä jännittää enemmän.

Yhteisiä muistoja hevosten kanssa

Mieleenpainuvimpia hetkiä ei ole kertynyt vain kilpailuradoilta. Mikolle erityisen tärkeitä ovat olleet Omahevosen maastoretket, joille on usein päässyt mukaan omallakin kokoonpanolla. Joskus mukana on ollut myös perheen koira Bööna.

Aavan mieleen ovat puolestaan jääneet isien ratsastuskurssi ja ensimmäiset trailerilla tehdyt kisareissut Peikin kanssa.

– Kun iskä kävi isien ratsastuskurssin, se oli mulle aika jännää. Ja myös meidän ekat trailerilla menemät kisat Peikillä.

Lopulta yhteisen harrastuksen tärkeimmät asiat ovat kuitenkin paljon kilpailutuloksia suurempia.

Mikolle parasta on mahdollisuus viettää paljon aikaa yhdessä, oppia uutta ja kokea monenlaista Aavan kanssa. Aavalle yhteiset tallihetket merkitsevät mahdollisuutta puuhailla isän kanssa – ja toisinaan vaihtaa rooleja niin, että tytär opettaakin isää.

Kun heiltä kysyy, mitä he haluaisivat sanoa toisilleen, kiteytyy samalla ehkä parhaiten se, miksi Mikosta tuli Vuoden poni-isä.

– Mä oon tosi iloinen ja kiitollinen, kun saan edelleen olla niin paljon mukana rakkaan Aavan jutuissa, kuten ratsastuksessa, Mikko sanoo.

Aavan vastaus on yhtä lämmin:

– On tosi kiva olla tallilla aina iskän kanssa ja oon tosi kiitollinen, että pääsen harrastamaan tätä lajia. ❤️

• 

• 

•